Sillameistrid | Siltamestareita

Seppo Heikinheimo

Muusikatoimetaja, kes suurendas soomlaste teadlikkust Eestist, saatis Tallinnast salaja fakse ja muutus ärritavaks okkaks impeeriumi lihas.

Seppo Heikinheimo oli Soome juhtiva päevalehe Helsingin Sanomat nurgeline muusikatoimetaja. Seega on üsna loomulik, et ta tekitas KGB-le peavalu. Muusikud, sh Nõukogude Liidu omad, pakkusid talle huvi juba varasest east. 1980. aastate algul tõi ta Andres Mustoneni ja Hortus Musicuse Soome. Samuti kutsus ta muusikuid oma koju või Veli Klami juurde.

1979. aastal osales Heikinheimo Eva Lille korraldatud kultuurireisil. Heikinheimole anti Viru hotellis ministri sviit. Lille hoiatas, et mees peab telefonikõnedega ettevaatlik olema, sest sviidis on head mikrofonid. Heikinheimo jättis nõuande meelde, kuid ei suutnud KGB-d kiusamata jätta. Tuppa saabudes lausus ta kõva häälega: „Tervist, seltsimehed! Mikrofonitest! Kuidas läheb?”

1981. aasta tööreisil loo tegemiseks tõi ta Eestisse kaasa uhiuue Jaapanist ostetud faksi. Toll märkis selle üles kirjutusmasinana. Selle faksiga saatis ta Viru hotelli 14. korruselt Stockholmi pagulaseestlastele sõnumeid Neljakümne kirja allkirjastanud Sirje Kiinilt ja Rein Ruutsoolt. KGB ei suutnud välja selgitada, kust sõnumid saadeti. Nad kahtlustasid muu hulgas Eesti raadio soomekeelset toimetust.

Heikinheimo oli kartmatu tegutseja ja ajakirjanik. Kohe pärast Neljakümne kirja avaldamist, 1981. aasta oktoobris tõstis ta ajalehes Helsingin Sanomat okupeeritud Eesti surutise suurejooneliselt ja ebatavaliselt otsekoheselt esile. Sel oli kaalu, sest tegemist oli riigi suurima ajalehega. Lugu äratas tähelepanu nii siin- kui ka sealpool lahte:

„Soome ja Nõukogude Liidu vaheliste sõbralike suhete väljakujunenud traditsioonide hulka kuulub teiste riikide siseasjadesse mittesekkumine, kuid kui Nõukogude Liit tunneb muret erinevate tendentside pärast Soomes, küllap siis võib Soomegi olla mures ja kurb, et meie vennasrahvas, selle kultuur ja keel on nii suure surve all.”

Heikinheimo sai siiski Eestis edasi käia – ilmselt ei julgetud teravale kriitikule ja suure ajalehe ajakirjanikule viisat andmata jätta, olgugi et ta oli pinnuks impeeriumi silmas. Pekka Lilja iseloomustas Heikinheimot viimase mälestuste põhjal kui KGB nuhtlust. Oma mälestustes on Heikinheimo nentinud, et „ma ei saanud nõukogude võimu armastada, sest see oli kõige rohkem vihkamist väärt asi, mida ma teadsin”. Ta tõdeb, et sai Venemaalt ja Eestist endale parimad sõbrad.

Koos Lennart Meriga moodustasid nad vallatu ja poisikeseliku paarisrakendi. Lennart Meri sai laenata Heikinheimo valget Mersut, mida ta ei andnud mitte alati töökorras tagasi. Mälestustes kiidetakse Lennart Merit palju, olgugi et nurgeliste isikute sõprus lõppes riiuga.


Seppo Heikinheimo (1938–1997)

Seppo Heikinheimo oli särmikäs Helsingin Sanomien musiikkitoimittaja, joten on lähes luonnollista, että hänestä tuli myös KGB:n päänsärky. Hän oli  kiinnostunut mm. Neuvostoliiton muusikoista jo varhain. Hän toi Anders Mustosen ja Hortus Musicuksen Suomeen 80-luvun alussa. Muusikoita hän kutsui myös kotiinsa, tai Veli Klamin luokse.

Vuonna 1979 Heikinheimo osallistui Eva Lillen järjestämälle kulttuurimatkalle. Heikinheimo sai Viru-hotellista ministerin sviitin. Lille varoitti, että tämän oli syytä olla puheissaan varovainen, sviitissä on hyvät mikrofonit. Heikinheimo jätti neuvon mieleensä, mutta ei pystynyt olemaan kiusaamatta KGB:tä. Huoneeseen saapuessaan hän lausui kovaan ääneen: "Terve toverit! Mikrofonitesti! Kuinka sujuu?"

Vuonna 1981 hän toi upouuden Japanista ostamansa faksin mukanaan juttumatkalle Viroon. Tullissa se merkittiin kirjoituskoneeksi. Sillä faksilla hän lähetti Viru-hotellin 14. kerroksesta viestejä Tuhkolmaan pakolaisvirolaisille Neljänkymmenen kirjeen allekirjoittajalta Rein Ruutsoolta ja hänen vaimoltaan Sirje Kiiniltä. KGB ei kyennyt selvittämään, mistä viestit oli lähetetty, epäiltiin mm. Viron radion suomenkielistä toimitusta.

Heikinheimo oli ketään pelkäämätön toimija ja toimittaja. Hän nosti miehitetyn Viron ahdingon esille näyttävästi ja epätavallisen suoraan Helsingin Sanomissa tuoreeltaan Neljänkymmenen kirjeen julkaisun jälkeen lokakuussa 1981. Sillä oli painoarvoa, koska kyse oli maan suurimmasta lehdestä. Juttu herätti huomiota lahden molemmin puolin:

"Suomen ja Neuvostoliiton välisen ystävällisen kanssakäymisen vakiintuneisiin perinteisiin kuuluu puuttumattomuus toisten maiden sisäisiin asioihin, mutta aivan kuten Neuvostoliitto tuntee huolta erinäisistä tendensseistä Suomessa, lienee Suomessakin lupa tuntea huolta ja murhemieltä sen johdosta, että veljeskansamme, sen kulttuuri ja kieli ovat näin ankarassa puristuksessa."

Heikinheimo sai kuitenkin jatkaa matkustamistaan Virossa, ilmeisesti terävälle kriitikolle ja suuren päivälehden toimittajalle ei uskallettu olla myöntämättä viisumia, vaikka hänestä tulikin "piikki imperiumin lihaan". Pekka Lilja luonnehtii häntä KGB:n kiusankappaleeksi Heikinheimon muistelmien perusteella. Muistelmissaan Heikinheimo on todennut, että "en voinut armastaa neuvostovaltaa, koska se oli kaikkein vihattavin asia, mitä tunsin". Venäjältä ja Virosta hän toteaa saaneensa parhaat ystävänsä.

Lennart Meren kanssa hän muodosti ilkikurisen ja poikamaisen parivaljakon. Lennart Meri sai lainata Heikinheimon valkoista Mersua, joka ei aina palautunut lainasta toimintakuntoisena. Muistelmissa Lennart Meri saa suuren kiitoksen, vaikka särmikkäiden persoonien ystävyys olikin päätynyt epäsopuun.


Allikad ja lisainfo | Lähteitä ja lisätietoa

  1. Pilt/Kuva: Seppo Heikinheimo. Outo ratsastaja, Yle 30.6.1994, Elävä arkisto, 
  2. Seppo Heikinheimo, Estonian jäähyväiset, Helsingin Sanomat 24.5.1967
  3. Tuuli Reijonen, Soomlased eestlaste esinemistest ja okupeeritud Eesti kirjandusest, Vaba Eestlane 17.6.1967
  4. Seppo Heikinheimo, Viron kulttuuri puristuksissa, Helsingin Sanomat 25.10.1981 ja 26.10.1981 
  5. Seppo Heikinheimo, Neuvostoturistin Suomen-aapinen 10.3.1985
  6. Seppo Heikinheimo, Viron ystävät, herätys! Helsingin Sanomat 14.11.1990
  7. Seppo Heikinheimo, Mätämunan muistelmat. Otava, 1997
  8. Vesa Sirén, Seppo Heikinheimo, Kansallisbiografia 6.9.2001
  9. Pekka Lilja, Sanan silta yli Suomenlahden, Minerva, 2004
  10. Heikki Rausmaa, Tuglaksen tuli palaa, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2007
  11. Kulle Raig, Pitkä matka lähelle. Naapuriksi vapaa Viro, K&K Kirjastus 2012
  12. Eva Lillen haastattelu 16.3.2018