Sillameistrid | Siltamestareita

Aino Mälkönen

Aino alias Aimo oli mehena Eesti vabaduse eest võidelnud naissõdur, kes maeti Narva vallutamise mälestusmärk rinnas.

Aino Aino Mälkönen lõikas 18-aastaselt juuksed lühikeseks, riietus meesterõivastesse ja astus kuulipildur Aimona vabadussõtta. Ta osales 1. Soome vabatahtlike salgas 18. jaanuaril 1919 Narva vabastamisel. Veebruaris siirdus Mälkönen Kagu-Eestisse ja osales 2. Soome vabatahtlike salga ehk Põhja Poegade rügemendi koosseisus veel seitsmes lahingus.

Aprillis naasis soomlaste põhisalk kodumaale, kuid Aino Mälkönen jäi veel paariks kuuks Tartusse laialisaadetava üksuse masinakirjutajaks ning toeks haiglas viibivatele haavatutele. Nüüd tunti teda juba ka tänaval ära, sest lehtedes oli naissõdurist juttu olnud. Linnaelanikud kinkisid talle lilli ja kutsusid külla.

Aino Mälkönen suri 1920. aastal vähemalt osaliselt selga tabanud granaadi tekitatud vigastuse tagajärjel. Enne matuseid kinnitas õde Anni naise rinda Narva vallutamise mälestusmärgi, mida Aino oli kandnud erilise uhkusega ja mis sängitati koos kadunukesega Ruokolahti mulda. Pärast surma, 1923. aastal, anti naisele ka Vabadusrist.

Tädi eluetappe uurinud kirjaniku Leena Laulajaineni sõnul oli Aino Mälkönen „loomult iselaadne segu omapärast, idealismist, vastutustundlikkusest ja seiklushimust, julgusest ja lihtsalt paatoslikust tundlikkusest”.


Aino Mälkönen (1900–1920)

Aino Mälkönen leikkasi 18-vuotiaana hiuksensa lyhyeksi, pukeutui mieheksi ja lähti Aimon nimellä konekiväärimieheksi Viron vapaussotaan. Hän oli 1. suomalaisen vapaajoukon mukana vapauttamassa Narvaa 18. tammikuuta 1919. Helmikuussa Mälkönen siirtyi Kaakkois-Viroon ja osallistui vielä seitsemään taisteluun toisen suomalaisen vapaajoukon eli Pohjan-Poikien riveissä.

Huhtikuussa suomalaisten pääjoukko palasi kotimaahan, mutta Aino Mälkönen jäi vielä pariksi kuukaudeksi Tarttoon lakkautettavan yksikön konekirjoittajaksi sekä myös tueksi sairaalaan jääneelle haavoittuneelle. Nyt hänet tunnistettiin jo kadullakin, sillä lehdet olivat kirjoittaneet naissoturista. Aino sai kukkia ja vierailukutsuja kaupungin asukkailta.

Aino Mälkönen kuoli jo vuonna 1920 ainakin osittain granaatista selkäänsä saamansa vamman seurauksena. Hautajaisten edellä sisar Anni kiinnitti hänen rintaansa Narvan valloituksen muistomerkin, jota Aino oli kantanut erityisellä ylpeydellä ja joka laskettiin vainajan mukana Ruokolahden multiin. Kuoleman jälkeen, vuonna 1923 hänelle myönnettiin myös Viron vapaudenristi.

Tätinsä elämänvaiheita tutkineen kirjailija Leena Laulajaisen mukaan Aino Mälkönen oli "luonteeltaan omalaatuinen sekoitus epäsovinnaisuutta, idealismia, vastuullisuutta ja seikkailunhalua, rohkeutta ja suorastaan pateettista herkkyyttä".


Allikad ja lisainfo | Lähteitä ja lisätietoa

  1. Pilt/Kuva: Aikalainen 8, Soome põhikooli 8. kl ajalooraamat, WSOY oppimateriaalit, 2009
  2. Vabatahtlik Soome naissõdur, Rajalane 15.5.1919
  3. Vapaaehtoinen suomalainen naissoturi, Helsingin Sanomat 20.5.1919
  4. Vabadusristi annetamise otsus 25. maist 1923 a., Riigi Teataja 2.6.1923
  5. Vironkävijäin sankaripatsas paljastettu, Iltalehti 28.5.1923
  6. Oskar Kurvits (toim.), Vabadusmonument II. Soome abiväed Eesti Vabadussõjas, Vabadussõja Mälestamise Komitee väljaanne, Tallinn 1936
  7. Risto Lindstedt, Aino Mälkösen lyhennetty kertomus elämästä, Suomen Kuvalehti 3/1989
  8. Leena Laulajainen, Aino Mälkönen – Viron valkyyria, Vapaussoturi 1/1996
  9. Anto Juske (toim.), Naised Eesti Vabadussõjas, Tallinn 1998
  10. Mark Soosaar: Vabatahtlikud (dokumentaalfilm), 2006
  11. Leena Laulajainen. Aino Mälkönen – sotilas (neiti), Inkerin Kulttuurikanava 2/2009
  12. Jaak Pihlak – Mati Strauss – Ain Krillo, Eesti Vabaduse Risti Kavalerid, Vabadussõja Ajaloo Selts 2016
  13. Matti Kuusela, Olisiko Aino Mälkönen seuraavan suomalaisen elokuvan sankarinainen? Aamulehti 25.9.2018
  14. Aino Mälkönen, Wikipedia (eesti)