Sillameistrid | Siltamestareita

Aino Kallas

Kahe hõimurahva ühine kirjanik, kes sündis Soomes, kuid avastas enda loomisvõime Eesti saarestikus.

Aino Kallas oli kahe maa kirjanik – ja mõlemas üks kõige rahvusvahelisem. Ta oli saksa juurtega soomemeelse mehe Julius Krohni tütar, kes sattus 1899. aasta augustis Hamina kaguservas asuvasse Vilniemi randa, kui ta venna Kaarle Krohni juhendamisel doktoritööd kirjutav Oskar Kallas aitas paati randa vedada. Tegemist oli armastusega esimesest silmapilgust ja kihlus kuulutati kiiresti välja. Juba aasta pärast peeti pulmad samas Helsingi restoranis Alppila, kus Lydia Koidula kord oma kõige õnnelikumaid hetki veetis. Kui kirjanike endi sõnu meenutada, siis oli Soome peigmehele „saatuse maa”, nagu seda oli Eesti Ainole.

Pulmareis Oskar Kallase vanematekoju Saaremaale oli pruudile ühtlasi esimene reis Eestisse, kuhu abielupaar kolis alles 1903. aasta suvel. Kallas kohtus siis Kaarmal abikaasa vana onuga, kelle jutud avasid tema silmad Eesti ajaloole ja ühiskondlikele varjukülgedele. Neist juttudest saidki inspiratsiooni esimesed olulised teosed. Teise valgustaja ja hingekodu leidis naine kirjanike rühmitusest Noor-Eesti, mille vaat et kõigil juhtfiguuridel olid Soomega tihedad suhted.

Oskar Kallas määrati 1918. aasta detsembris Eesti esimeseks asjuriks Helsingis ja hiljem saadikuks, mis tähendas ka Aino Kallasele silmatorkavat positsiooni oma sünnimaal. 1922. aastal asus Oskar Kallas tööle saadikuna Londonis, kus veedetud 12 aastat olid Aino Kallase jaoks rahvusvahelise aktiivsuse, avalikkuse ees olemise ja vabaduse aeg. Kirjanikuna oli see uus viljakas aeg, mil valmisid muu hulgas „Barbara von Tisenhusen”, „Reigi õpetaja”, „Hundimõrsja” ja „Püha jõe kättemaks”. Eriti head ainest ja rahulikku keskkonda pakkus 1924. aastal Hiiumaa lõunaosas Kassaris soetatud suvekodu.

Eesti okupatsioon ja sõja-aastad tähendasid Aino Kallase jaoks kahe lapse surma, kahe kodumaa kaotust ja põgenemist Rootsi, kus ta abikaasa Oskar Kallas suri juba 1946. aasta jaanuaris. Soome naasis Aino Kallas püsivalt alles 1953. aastal pärast seda, kui sai sünnimaa kodakondsuse. Abikaasad puhkavad Julius Krohni perekonnahauas Helsingi Hietaniemi kalmistul.


Aino Kallas (1878–1956)

Aino Kallas oli kahden maan kirjailija – ja kansainvälisimpiä kummassakin. Hän oli saksalaisilta juurilta suomalaisuusmieheksi ryhtyneen Julius Krohnin tytär, joka sattui elokuussa 1899 Haminan kaakkoiskyljellä sijaisevaan Vilniemen rantaan, kun hänen veljensä Kaarle Krohnin ohjauksessa väitöskirjaa valmisteleva Oskar Kallas auttoi venettä rantaan. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja johti pikakihlaukseen. Häitäkin juhlittiin jo vuoden kuluttua Helsingissä samassa ravintola Alppilassa, jossa Lydia Koidula kerran vietti onnellisimpia hetkiään. Suomi oli sulhaselle Kohtalon maa, kuten Viro oli sitä oleva Ainolle, kirjailijan sanoja mukaillen.

Häämatka Oskar Kallaksen vanhempien luo Saarenmaalle oli morsiamelle myös ensimmäinen matka Viroon, jonne pariskunta muutti vasta kesällä 1903. Tuolloin Kallas tapasi Kaarmassa miehensä vanhan enon, jonka tarinat avasivat hänen silmänsä Viron historialle ja yhteiskunnallisille epäkohdille. Näiden innoittamana syntyivät ensimmäiset merkittävät teokset. Toisen herättäjän ja henkisen kodin hän löysi Noor-Eesti-kirjailijaryhmästä, jonka lähes kaikilla kärkihahmoilla oli tiiviit suhteet Suomeen.

Oskar Kallas nimitettiin joulukuussa 1918 Viron ensimmäiseksi asianhoitajaksi Helsinkiin ja sittemmin lähettilääksi, mikä merkitsi myös Aino Kallakselle näkyvää asemaa syntymämaassaan. Vuonna 1922 Oskar Kallas siirtyi lähettilääksi Lontooseen, jossa vietetyt kaksitoista vuotta olivat Aino Kallakselle kansainvälisen aktiivisuuden, julkisuuden ja vapauden aikaa. Kirjailijana se oli myös uusi mestarivaihe, jonka aikana syntyivät mm. Barbara von Tisenhusen, Reigin pappi, Sudenmorsian ja Pyhän Joen kosto. Erityisen aiheisiin virittävän ja rauhoittavan ympäristön tarjosi Hiidenmaan eteläpuolelta Kassarista vuonna 1924 hankittu kesäpaikka.

Viron miehitys ja sotavuodet merkitsivät Aino Kallakselle kahden lapsen kuolemaa, kahden kotimaan menetystä ja pakoa Ruotsiin, jossa elämäntoveri Oskar Kallas kuoli jo tammikuussa 1946. Suomeen Aino Kallas saattoi palata pysyvästi vasta vuonna 1953 saatuaan synnyinmaansa kansalaisuuden. Puolisot lepäävät Julius Krohnin perhehaudassa Helsingin Hietaniemessä.


Allikad ja lisainfo | Lähteitä ja lisätietoa

  1. Pilt/Kuva: C. Schultz 1914, Soome muuseumiameti pildikogud | Museoviraston kuvakokoelmat
  2. Eesti Biograafiline Leksikon, lk/sivu 190–192, Loodus 1926–1929
  3. Eesti Biograafilise Leksikoni täienduskõide, lk/sivu 115–116, Loodus 1940
  4. Aino Kallas, Luomisen työ, Tulenkantajat nro 4, 1927
  5. Elsa Enäjärvi, Aino Kallas: Sudenmorsian, Tähystäjä 21.12.1928
  6. Aino Kallas, Mu saatuse maa, Orto 1947
  7. Aino Kallas, Päiväkirja vuosilta 1897–1906, Otava 1952
  8. Helsingi kalmistud, Stockholms-Tidningen Eestlastele 6.10.1957
  9. Aino Kallas, Elämäntoveri, Otava 1959
  10. Tuuli Reijonen, Aino Kallas, Eesti–Soome hõimusild, Vaba Eestlane 29.1.1974
  11. Aino Kallas, Valitud proosat Fridebert Tuglase tõlkes, Eesti Raamat 1984
  12. Kai Laitinen, Aino Kallas, tõlkinud Sirje Kiin, Sinisukk 1997
  13. Sirje Olesk, Aino Kallas – Viron saarten kirjailija, Elo 5/2011
  14. Seppo Zetterberg, Kulttuuria ja kumouspuuhia, SKS 2013
  15. Otso KantokorpiÜhe köstri haual, Saarte Hääl 18.9.2014
  16. Silja Vuorikuru, Lõpuni elamata elu. Aino Kallase biograafia, Keel ja Kirjandus 8-9/2017
  17. Silja Vuorikuru: Aino Kallas – Maailman sydämessä. SKS 2017
  18. Pirkko-Liisa Rauhala, Kaarle Krohn, Oskar Kallas ja Aino Krohn Kuorsalossa, Kuorsalo-seura 2017
  19. Aino Kallas (1878-1956), Kreutzwaldi sajand, Eesti Kirjandusmuuseum
  20. Restoran Alppila (Alphyddan), pildikogu, Helsingi linnamuuseum
  21. Kai Laitinen, Aino Kallas, Kansallisbiografia 18.6.1999
  22. Hietaniemi kalmistu, Helsingi, Wikipedia (eesti)