Sillameistrid | Siltamestareita

Elsa Enäjärvi-Haavio

Laialdaste teadmiste ja oskustega rahvamängude uurija, kellest sai karjääri jooksul ka Eesti kirjanduse olulisimaid tutvustajaid Soomes.

Elsa Enäjärvi-Haavio suri 49-aastaselt, kuid tema aastate poolest lühikeseks jäänud karjäär oli tulemuslik kuni viimaste päevadeni. Tema üks pooleli jäänud töödest oli Aino Kallase elulugu, mille tarvis Enäjärvi oli usutlenud kirjanikku süsteemselt palju aastaid ja saanud Aino Kallaselt ka nõusoleku. Nad tutvusid 1927. aastal Londonis, kus kirjaniku abikaasa Oskar Kallas töötas Eesti saadikuna ja rahvamängudest doktoritööd kirjutav Enäjärvi tutvus poole aasta jooksul Briti muuseumi kogudega. Sealsete muljete põhjal sündis ka inglise kultuuri kirjeldus „Vana rõõmus Inglismaa”, mis on tõlgitud ka eesti keelde.

Enäjärvi rahvusvahelistumine sai alguse hõimuaadetest kantud külastustest Tartusse ja eestlaste vastuvisiitidest Soome. Toona nime Elsa Eklund kandnud naine vahendas oma muljeid juba 1921. aastal ajalehe Helsingin Sanomat veergudel. Samal aastal oli ta rajamas Eesti-Soome üliõpilasklubi, hilisemat Helsingi Akadeemilise Hõimuklubi, mille esimees ta oli aastatel 1928–1930. Tänu klubile avaldati kummagi riigi üliõpilaslehtedes hõimurahva erinumber.

Elsa Enäjärvi oli ka Eesti kirjanduse olulisimaid tutvustajaid Soomes ja teisalt tutvustas ta ka Soome kirjandust Eestis. Selle töö peale sattus ta pärast seda, kui Friedebert Tuglas küsis 1923. aastal professor Viljo Tarkiainenilt sobivat korrespondenti kirjandusajakirjale Looming. Tarkiainen soovitas Elsa Enäjärvit ja palus ühtlasi viimase jaoks luba tõlkida ajalehte Helsingin Sanomat mõned artiklid. Nii sündis. Enäjärvi koostas soomlaste jaoks ka kaks Eesti kirjandust tutvustavat põhiteost: 1924. aastal novellikogu „Inimese vari” (sm Ihmisen varjo) ja 1940. aastal luuleantoloogia „Eesti muusa” (sm Eestin runotar).

Enäjärvi abikaasa oli Martti Haavio, samuti rahvaluuleteadlane, keda mäletatakse luuletajanimega P. Mustapää. Koos moodustasid nad kahtlemata riigi kõige mõjukama estofiilidest abielupaari, kes hoidis hõimuaadet kõrgel sageli samades organisatsioonides ja samadel üritustel. Koos korraldati näiteks Eesti kirjanike rühma külastus Soome 1930. aasta mais. Ajaleht Helsingin Sanomat tervitas kirjanikke ka eesti keeles ja arvatavasti perekond Haavio sõnadega: „Täna laev toob lahe tagant siia Eesti sydame, toob mõneks päevaks Soome kevadesse tuksuma Eesti nooruslikust elujõust julgesti tuksuva sydame. – Tänään tuo laiva lahden takaa tänne Viron sydämen, tuo muutamiksi päiviksi Suomen kevääseen sykkimään Viron nuorekasta elinvoimaa rohkeasti sykkivän sydämen.”


Elsa Enäjärvi-Haavio (1901–1951)

Elsa Enäjärvi-Haavio kuoli 49-vuotiaana, mutta vuosissa lyhyen uransa hän käytti tehokkaasti ja viimeisiin päiviin saakka. Yksi kesken jääneistä töistä oli Aino Kallaksen elämänkerta, johon Enäjärvi oli haastatellut kirjailijaa useita vuosia järjestelmällisesti ja saanut tältä myös suostumuksen. He tutustuivat toisiinsa vuonna 1927 Lontoossa, jossa kirjailijan puoliso Oskar Kallas toimi Viron lähettiläänä ja jossa kansanleikeistä väitöskirjaansa valmisteleva Enäjärvi perehtyi puoli vuotta British Museumin kokoelmiin. Vaikutelmista syntyi ohessa englantilaisen kulttuurin kuvaus Vanha iloinen Englanti, joka käännettiin myös viroksi.

Enäjärven kansainvälistyminen alkoi heimoaatteen virittämistä vierailuista Tarttoon ja virolaisten vastavierailuista Suomeen. Vaikutelmiaan Virosta silloinen Elsa Eklund välitti Helsingin Sanomissa jo vuonna 1921. Samana vuonna hän oli perustamassa Virolais-Suomalaista Ylioppilasklubia, myöhempää Helsingin Akateemista Heimoklubia, jossa hän toimi myös puheenjohtajana vuosina 1928–1930. Klubin ansiosta kummankin maan ylioppilaslehdistä julkaistiin heimokansan erikoisnumero.

Elsa Enäjärvi oli myös virolaisen kirjallisuuden merkittävimpiä tunnetuksi tekijöitä Suomessa ja toisaalta hän teki suomalaista kirjallisuutta tunnetuksi Virossa. Rooliin hän sattui Friedebert Tuglaksen tiedusteltua vuonna 1923 professori Viljo Tarkiaiselta sopivaa kirjeenvaihtajaa Looming-kirjallisuuslehdelle. Tarkiainen ehdotti hänelle Elsa Enäjärveä ja pyysi samalla hänelle lupaa kääntää eräitä artikkeleita Helsingin Sanomiin. Näin tapahtuikin. Enäjärvi kokosi myös kaksi Viron kirjallisuutta suomalaisille esittelevää avainteosta, novellikokoelman Ihmisen varjo vuonna 1924 ja lyriikan antologian Eestin runotar vuonna 1940.

Enäjärven puoliso oli Martti Haavio, myös kansanrunouden tutkija, joka muistetaan runoilijana nimimerkillä P. Mustapää. Yhdessä he olivat epäilemättä maan vaikuttavin estofiilinen aviopari, joka teki heimoaatetta usein samoissa järjestöissä ja tapahtumissa. Yhdessä he olivat järjestämässä esimerkiksi virolaisen kirjailijaryhmän Suomen vierailua toukokuussa 1930. Helsingin Sanomat tervehti kirjailijoita myös viroksi ja oletettavasti Haavioiden sanoin: "Täna laev toob lahe tagant siia Eesti sydame, toob mõneks päevaks Soome kevadesse tuksuma Eesti nooruslikust elujõust julgesti tuksuva sydame. – Tänään tuo laiva lahden takaa tänne Viron sydämen, tuo muutamiksi päiviksi Suomen kevääseen sykkimään Viron nuorekasta elinvoimaa rohkeasti sykkivän sydämen."


Allikad ja lisainfo | Lähteitä ja lisätietoa

  1. Pilt/Kuva: Filosoofia doktorid, ajakirja kaas / kansi, Kansan Kuvalehti 24/1932
  2. Elsa Eklund, Wironmaan matkalta I, Helsingin Sanomat 12.9.1921
  3. Elsa Eklund, Wironmaan matkalta II, Helsingin Sanomat 22.9.1921
  4. Ylioppilaslehti 12.11.1921, Virolais-Suomalaisen Ylioppilasklubin numero
  5. Elsa Eklund, Helsingi Eesti–Soome Üliõpilasklubi, Üliõpilasleht 2–3/1922
  6. Helsingin Akateeminen Heimoklubi (ent. Virolais-Suomalainen Ylioppilasklubi), Uusi Suomi 12.4.1923
  7. Elsa Enäjärvi, Viron kirjallista elämää, Helsingin Sanomat 9.9.1923
  8. Soome ja Eesti ühine kirjavara kasvab, Postimees 9.1.1925
  9. Sillaehitajad, viie soomlase tutvustus, Postimees 21.9.1926
  10. Akateemisen Karjala-Seuran 5-vuotisjuhla, Iltalehti 23.2.1927
  11. Helsingin Akateeminen Heimoklubi, Viron itsenäisyysjuhla, Uusi Suomi 29.2.1928
  12. Elsa Enäjärvi, Aino Kallas: Sudenmorsian, Tähystäjä 21.12.1928
  13. Elsa Enäjärvi, Tartto ja Pariisi. Eesti ja Suomi, Tähystäjä 9.2.1929
  14. Veljesmaan suurimmat sanataiteilijat Suomen virkaveljien vieraana, Helsingin Sanomat 10.5.1930
  15. Ilmus trükist: Vana rõõmus Inglismaa, Noor-Eesti kirjastuse kuulutus, Waba Maa 16.9.1930
  16. Elsa Enäjärvi-Haavio, The Game of Rich and Poor, väitekiri/väitöskirja, Helsingin yliopisto 1932
  17. Eesti–Soome kultuursuhetest tulevikus, Päewaleht 16.5.1936
  18. Oskar Loorits, Elsa Enäjärvi-Haavio mälestuseks, Stockholms-Tidningen Eestlastele 1.2.1951
  19. Aino Suits, Elsa Enäjärvi-Haavio surnud, Välis-Eesti 4.2.1951
  20. Martti Haavio, Nuoruusvuodet. Kronikka vuosilta 1906-1924, WSOY 1972
  21. Ritva Sievänen-Allen, Tyttö venheessä. Elsa Enäjärvi-Haavion elämä 1901-1951, WSOY 1993
  22. Sirje Olesk, Soomlane Arkaadia teel. Martti Haavio elust ja P.Mustapää luulest, Looming 7/2005
  23. Katarina Eskola, Elsa Enäjärvi-Haavio, Helsingin yliopiston Kristiina-instituutti 2005-2008
  24. Hannu Oittinen, Eestin runotar, Elo 5/2009
  25. Sirje Olesk, August Annist, Kalevalaseura 24.11.2015
  26. Silja Vuorikuru, Lõpuni elamata elu. Aino Kallase biograafia, Keel ja Kirjandus 8-9/2017
  27. Kansanrunouden tutkija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, 375 humanistia, Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta
  28. Raija Majamaa, Elsa Enäjärvi-Haavio, Kansallisbiografia 28.10.2003
  29. Raija Majamaa, Martti Haavio, Kansallisbiografia 8.6.2004
  30. Eesti ja Soome lugu Helsingi Hietaniemis, Hietaniemen Viro-opas, Pekka Linnainen 2010–
  31. Hietaniemi kalmistu, Helsingi, Wikipedia (eesti)