Sillameistrid | Siltamestareita

Albert Penttilä

Vabadussõtta rutanud õnnesõdur, kelle võitlus jätkus ka veel pärast järelehüüet.

Albert Penttilä astus 16-aastaselt oma algatusel vabadussõtta ja läks teenima noore riigi relvajõududesse, ootamata ära Eesti abistamise peatoimkonna koondatud ametlikke soomlaste vägesid. Oma vanuse kohta valetanud noormees oli jõudnud enne seda osaleda Saksamaal jäägrikoolitusel (Penttilä oli isegi noorim jääger), misjärel sai ta 1918. aastal Soome kodusõjas haavata.

„Kaks soomlast on roodu enamlasi veskilt välja peksnud” – sellise pealkirjaga avaldas Päevaleht esimese uudise Penttilä seikluste kohta ja see ei jäänud viimaseks korraks. Penttilä juhtis soomusrongi rünnakut Priske saeveskile. Teine soomlane oli Gunnar Ambrosius, kes suri saadud vigastustesse haiglas. Ka Penttilä sai haavata, kuid naasis rindele. Nädal aega hiljem anti teada, et Penttilä oli Loobu lahingus kaduma läinud. Kõige suurejoonelisem järelehüüe avaldati ajakirjas Suomen Kuvalehti.

Teave osutus ennatlikuks. Samuti järelehüüde avaldanud Helsingin Sanomat kirjeldas juba märtsis ilma pikemata ja viga parandamata Penttilä seiklusi Lääne-Eestis. Pärast rahu sõlmimist jätkas Penttilä sõdurikarjääri Prantsuse võõrleegionis ja väitis, et jõudis Mehhiko armees lausa koloneli auastmeni. Tsiviilelus sai temast Ameerika Ühendriikide presidendi Franklin Delano Roosevelti pere autojuht. Penttilä naasis veelkord Soome talvesõja ajal Ameerika soomlaste vabatahtlike salgas.


Albert Penttilä (1902–1957)

Albert Penttilä lähti 16-vuotiaana omatoimisesti Viron vapaussotaan ja värväytyi nuoren tasavallan asevoimiin odottamatta Viron avustamisen päätoimikunnan kokoamia virallisia suomalaisjoukkoja. Ikänsä valehtelemalla hän oli tätä ennen ehtinyt hakeutua jääkärikoulukseen Saksaan – Penttilä oli jääkäreistä nuorin – ja sen jälkeen haavoittua Suomen sisällissodassa 1918.

”Kaksi suomalaista pieksi bolševikit ulos sahalta.” – Näin otsikoi Päevaleht ensimmäisen uutisen Penttilän seikkailuista, eikä tämä jäänyt viimeiseksi. Hän oli johtanut panssarijunan hyökkäystä Prisken sahalle. Toinen suomalainen oli Gunnar Ambrosius, joka menehtyi vammoihinsa sairaalassa. Myös Penttilä oli haavoittunut, mutta jo palannut rintamalle. Viikkoa myöhemmin Penttilän kerrottiin kaatuneen Loobun taistelussa. Näyttävin puolen sivun muistokirjoitus julkaistiin Suomen Kuvalehdessä.

Tieto osoittautui ennenaikaiseksi. Myös muistokirjoituksen julkaissut Helsingin Sanomat kuvasi jo maaliskuussa mutkattomasti ja ilman oikaisua Penttilän seikkailuja Länsi-Virossa. Rauhan tultua Penttilä jatkoi sotilasuraa Ranskan muukalaislegioonassa ja kertoi kohonneensa Meksikon armeijassa jopa everstiksi. Siviilimiehenä hän päätyi Yhdysvaltain presidentin Franklin Delano Rooseveltin perheen autonkuljettajaksi. Penttilä palasi vielä Suomen talvisotaan amerikansuomalaisten vapaaehtoisjoukossa.


Allikad ja lisainfo | Lähteitä ja lisätietoa

  1. Pilt/Kuva: Järelehüüe noorele kangelasele, Suomen Kuvalehti 25.01.1919
  2. Kapteeni A. Penttilä elossa, Uusi Suomi 23.1.1919
  3. Kaks soomlast on roodu enamlasi veskilt välja peksnud, Päewaleht 7.1.1919
  4. Kahden suomalaisen vapaaehtoisen sankarityö. Karjalainen 12.1.1919
  5. Vesa Leino, Oikeudenhoito suomalaisessa vapaaehtoisjoukossa Viron vapaussodassa 1919, Jyväskylän yliopisto 2001
  6. Juuso Ylönen, Wiron wapauden puolesta bolshewistien hirmuwaltaa wastaan, Joensuun yliopisto 12.2.2009
  7. Pekka Linnainen, Järelehüüe surematule. Muistokirjoitus kuolemattomalle, Estofennia 4.7.2013
  8. Kari Kallioinen, Muukalaislegioona, Meksiko, USA – kuolleeksi julistetun jääkärin värikäs tie talvisotaan, Päivän lehti 5.2.2017
  9. Mikko Uola, Albert Penttilä, Kansallisbiografia 6.9.2001
  10. Albert Penttilä, Wikipedia (soome)
  11. Hietaniemi kalmistu, Helsingi, Wikipedia (eesti)