Sillameistrid | Siltamestareita

Jaakko Kaurinkoski

Murranguperioodi diplomaat, kellest sai Soome esimene suursaadik Eestis.

Jaakko Kaurinkoski korraldas Eestiga seotud asju iseseisvumise murdepunktis, esmalt peakonsulina Leningradis aastatel 1985–1990, pärast seda välisministeeriumis ülesandega jälgida Baltimaade iseseisvumisprotsesse ning hiljem alates 1991. aasta oktoobrist esimese sõjajärgse saadikuna Eestis. Kaurinkoski juhtis ametnike töörühma, kellel oli keskne roll Soome välispoliitika lõpuks väga kiires pöördes pärast Baltimaade taasiseseisvumist 1991. aasta augustis. Oli oluline, et vastutav isik tunneks väga hästi nii Nõukogude Liidu kui ka Baltimaade olusid.

Murranguperiood tähendas keerulisi tööülesandeid argipäevaste probleemide keskel. Viisajärjekorrad olid pikad nii Leningradis kui ka Tallinnas. Pärast seda, kui Nõukogude Liit 1988. aastast välismaale reisimise vabaks laskis, muutis eestlaste reisikihk Soome Leningradi peakonsulaadi alla kuuluva Tallinna Mustamäe konsulaarpunkti tegevuse kaoseks. Kaurinkoski sai aru, et konsulaarpunkt vajab kiiresti suuremaid ruume. Need leitigi Liivalaia tänavalt, kuid kõigist pingutustest hoolimata kasvas reisisoov Soome kiiremini, kui ametnikud viisasid väljastada suutsid. Kohapeal laiendati võimaluste piires mitmekordsete viisade kriteeriume. Viisade väljastamist kritiseerisid nii eestlased kui ka soomlased. Häälekas kriitika sai lõpu alles pärast viisavabaduse kehtestamist 1997. aastal.

Eesti iseseisvumisel meenutas kõik alguses suurt kaost. Suhtumine Soomesse oli vastuoluline. Meeles olid president Mauno Koivisto jahedad väljaütlemised Baltimaade iseseisvumise kohta. Teisest küljest oli Soome juba aastakümneid olnud teleri vahendusel aken läände ning ka abistaja, eeskuju, tugi ja kaitse. Soome antud abist ei tahetud eriti rääkida, sest see tundus vaid lisavat õelaid kommentaare vanema venna kohta, nagu tollane pressinõunik Seppo Kuusisto olukorda Tallinnas kirjeldas.

Kaurinkoski vahetas ajakirjaniku ameti diplomaadi koha vastu. Rollivahetus ei tähendanud vajadust muuta suhtumist. Endine kolleeg Pentti Sadeniemi kirjeldas: „Teda ei nakatanud kunagi mõlema poole loomuomased pahed, ei ajakirjanike mõningane asjatu targutamine ega diplomaatide mõningane asjatu peenutsemine ja upsakus.”

Ajakirjaniku loomus jäi siiski peale. Kaurinkoski ajal Tallinnas saatkonnanõunikuna, tähtsuselt teisel ametikohal töötanud ning hiljem suursaadikuks saanud Kirsti Narinen meenutas: „Vajaduse korral saadi telefoni otsa või kokkusaamisele kohe nii president Meri, peaminister, välisminister kui ka parlamendi spiiker. Pärast vestlust algas kahe sõrme süsteemiga ühtlane klõpsimine: analüüs, kiri või soov edastati kohe ka Soome. Jaakko hingas Eesti riigi ülesehitamise taktis ja oli ühiskonna teabesild üle Soome lahe. Palju asju sai korda juba enne, kui eestlased jõudsid seda loota või paluda. Kaurinkoski mõistis, et Eesti tasakaalukas areng peab olema Soome esmane huvi.”

Ta oli koos abikaasa Kaarinaga populaarne väiksemate lõunasöökide ja muude ürituste võõrustaja ning suur kultuurihuviline. Intelligentne vestluspartner ja poliitika analüütik oli eeskuju nii oma kolleegidele kui ka eestlastele. Ülo Tuulik kirjeldas ajalehes Sirp, et Kaurinkoski suutis oma isikliku sarmi, soojuse ja empaatiavõimega usaldust luua. Tema keeleoskus ja oskus keelt kasutada avasid kõik uksed ja südamed. Ta usaldusväärsust võis suurendada asjaolu, et Nõukogude Liit oli ta 1969. aastal Moskva korrespondendi ametist koju pagendanud.

Jaakko Kaurinkoski oli Soome esimene suursaadik Tallinnas. Sõjaeelsel ajal esindasid Soomet Eestis ja Eestit Soomes ”harilikud” saadikud, kelle teiseks tiitliks oli minister. See oligi tol ajal üldine diplomaatiline tava väikeriikide vahel.


Jaakko Kaurinkoski (1934–1998)

Jaakko Kaurinkoski hoiti Viron asioita itsenäistymisen taitekohdassa, ensin Leningradin pääkonsulina vuosina 1985-1990, sen jälkeen ministeriössä saaden tehtäväkseen Baltian maiden itsenäisyysprosessin seurannan, ja sittemmin Suomen ensimmäisenä sodanjälkeisenä lähettiläänä Tallinnassa lokakuusta 1991 alkaen. Kaurinkoski johti virkamiesryhmää, jolla oli keskeinen rooli Suomen lopulta hyvin nopeissa käänteissä Baltian itsenäisyysjulistusten jälkeen elokuussa 1991. Oli tärkeää, että vastuuhenkilö tunsi hyvin olosuhteet niin Neuvostoliitossa kuin Baltiassa.

Murroskausi merkitsi haasteellisia työtehtäviä arjen vaikeuksien keskellä. Viisumijonot olivat pitkiä niin Leningradissa kuin Tallinnassakin. Neuvostoliiton vapautettua ulkomaanmatkailua 1988 alkaen virolaisten matkustuinto Suomeen muutti Leningradin pääkonsulaatin alaisen Tallinnan Mustamäen konsulipisteen kaoottiseksi. Kaurinkoski totesi konsulipisteen kaipaavan kipeästi isommat tilat. Ne saatiin Liivalaia-kadulta, mutta kaikista toimista huolimatta matkustushalu Suomeen kasvoi nopeammin kuin virkakoneisto kykeni tehtailemaan viisumeja. Paikan päällä venytettiin monikertaviisumien kriteerejä mitä uskallettiin. Viisuminantoa arvostelivat niin virolaiset kuin suomalaiset. Äänekäs kritiikki päättyi vasta viisumivapauteen vuonna 1997.

Kun Viro itsenäistyi, kaikki oli alkuun yhtä suurta kaaosta. Suhde Suomeen oli ristiriitainen. Muistissa olivat presidentti Mauno Koiviston viileät julkiset lausunnot Baltian itsenäistymisestä. Toisaalta Suomi oli jo vuosikymmenet ollut television kautta ikkuna lähteen ja oli nyt pyyteetön avuntuoja, malli, tuki ja turva. Suomen antamasta avusta ei kuitenkaan haluttu puhua, koska se tuntui kirvoittavan vain viisastelevia kommentteja isoveljestä, kuten tuolloinen lehdistöneuvos Seppo Kuusisto on kuvannut tilannetta Tallinnassa.

Kaurinkoski oli siirtynyt toimttajan tehtävistä diplomaatiksi. Roolinvaihto ei merkinnyt tarvetta muuttaa asennetta, kuvaa entinen toimittajakollega Pentti Sadeniemi: ”Häntä eivät koskaan tartuttaneet kummankaan ammattikunnan luonteenomaiset synnit, ei toimittajien joskus halpa viisastelu eikä diplomaattien joskus halpa turhantärkeys ja hienostelu.”

Toimittajan toimintatapansa olikin lyömätön, kertoo Kaurinkosken aikana Tallinnassa lähetystöneuvoksena työskennellyt, sittemmin suurlähettilääksi siirtynyt Kirsti Narinen: ”Tarpeen tullessa puhelimeen tai tapaamiseen viipymättä hankittiin ja saatiin presidentti Meri, pääministeri, ulkoministeri, parlamentin puhemies. Keskustelun jälkeen alkoi kaksisormijärjestelmällä tasainen Adlerin nakutus  analyysi, viesti tai toive Suomeen lähti saman tien. Hän hengitti Viron valtiollisen rakennustyön pulssilla ollen yhteiskunnan tietosilta yli Suomenlahden. Monta asiaa järjestyi jo ennen kuin virolaiset ehtivät sitä toivoa tai pyytää. Kaurinkoski ymmärsi, että Viron tasapainoinen kehitys on Suomen ensisijainen intressi ja etu.”

Hän oli puolisonsa Kaarinan kanssa armoitettu intiimien päivällisten ja muiden tilaisuuksien isäntäväki sekä todellinen kulttuurin suurkuluttaja. Sivistynyt keskustelija ja poliittinen pohdiskelija oli niin kollegoiden kuin virolaisten  ihailema esikuva. Kaurinkoski kykeni luomaan luottamusta henkilökohtaisella sharmillaan, lämmöllään ja myötäelämisen kyvyllään, kuvasi kirjailija Ülo Tuulik Sirp-lehdessä. Hänen kielitaitonsa ja taitonsa käyttää kieltä avasi ovet ja sydämet. Hänen uskottavuuttaan saattoi lisätä se, että neuvostojärjestelmä oli karkottanut hänet Moskovasta kirjeenvaihtajan tehtävästään vuonna 1969.

Kaurinkoski oli Suomen ensimmäinen suurlähettiläs Tallinnassa. Sotaa edeltävänä aikana Suomea edusti Virossa ja Viroa Suomessa "tavallinen" lähettiläs, jonka toisena arvonimenä oli ministeri. Tämä oli tuohon aikaan yleinen käytäntö.


Allikad ja lisainfo | Lähteitä ja lisätietoa

  1. Pilt/Kuva: Soome suursaadik Eestis Jaakko Kaurinkoski  15.05.1996 / Vambola Salupuu, Eesti Rahvusarhiivi fotoarhiiv
  2. Tallinnaan ilman karriääriä, Hufvudstadsbladet / Helsingin Sanomat 2.9.1991
  3. Kolm aastat Soome suursaadikuna Eestis, Vaba Eestlane 16.8.1994
  4. Soome suursaadik lahkub Eestist, Vaba Eesti Sõna 30.05.1996
  5. Suri suursaadik Jaakko Kaurinkoski, Välisministeeriumi pressiteate, 26.07.1998
  6. Lehtimies ja diplomaatti palveli kohdemaidensa murrosvuosina, Helsingin Sanomat 28.07.1998
  7. Ülo Tuulik, Tema ekstsellentsid, Sirp 16.11.2001 
  8. Seppo Kuusisto, Suomi-kuvan piinavuodet, Elo 1/2002
  9. Kallenautio, Jorma: Suomi kylmän rauhan maailmassa. Suomen ulkopolitiikka Porkkalan palautuksesta 1955 Euroopan unionin jäsenyyteen 1995. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2005.
  10. Heikki Rausmaa, ”Kyllä kulttuurin nimissä voi harrastella aika paljon.” – Suomen ja Viron poliittiset suhteet keväästä 1988 diplomaattisuhteiden solmimiseen elokuussa 1991, väitöskirja, Helsingin yliopisto 2013
  11. Jaakko Blomberg, Vakauden kaipuu : kylmän sodan loppu ja Suomi, WSOY 2011
  12. Jussi Pekkarinen, Kohtu 4, Suomen Tallinnan-lähetystön tarina, SKS 2015
  13. Potku pääministerin nilkkaan avasi Suomen Viro-solmun, Yle 20.8.2016
  14. Ilmar Metsalo, Vallanvaihto suomalaissilmin, Suomen ulkoasiainministeriön analyysit Baltian itsenäistymiskehityksestä 1986–1991, pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto 2016
  15. Potku pääministerin nilkkaan avasi Suomen Viro-solmun, Yle 20.8.2016
  16. Kaarel Piirimäe, Mauno Koiviston kiistanalainen maine Virossa, Politiikasta, 18.08.2017
  17. Suurlähettiläs Kirsti Narisen haastattelu, 11.04.2018