Antti Almberg (Jalava)
Elu kõrghetkel kõhklema löönud noor ajakirjanik, kelle vastus Lydia Koidulale oleks võinud muuta nii Soome kui ka Eesti kultuuriajalugu.
Antti Almberg oli ajalehe Uusi Suometar noor peatoimetaja. See leht korraldas 1869. aasta kevadel näljahäda käes vaevlevale Eestile raha kogumiseks kampaania. Tulu edastati Johann Voldemar Jannseni toimetatavale ajalehele Eesti Postimees, mis oli omakorda kogunud 1867.–1868. aastal abi Soome puudustkannatajatele. Lydia Koidula saatis Almbergile isa allkirjaga tänukirja, nagu neil kombeks oli. Samuti tänas ta eraldi raha laekumise eest ja tellis ühtlasi keset suve 1869. aasta ajalehe Uusi Suometar numbrid alates jaanuarikuust. Lõpetuseks tellis ta järgmise aastakäigu oma allkirjaga.
Uusi Suometar jälgis ka Helsingi üliõpilasmaja üldrahvalikku korjandust, kuhu Koidula saatis kümme hõberubla allkirjaga „Üks Eesti käsi ja süda”. See oli salapärane, kuid Almbergi jaoks mitte just päris salakirjas tekst, sest temagi paistis olevat saanud õhutust Eesti esimesel laulupeol osalenud J. R. Aspelini ja C. G. Swani juttudest Koidula ebamaisuse kohta. Almberg tänas „austatud neidu alandliku teenrina” ja meelitas teda sügisel Soome tulema – üliõpilasmaja avamise eesmärgil. Koidula oli „hämmingus”, peaaegu et haavunud nii sellest, et ta paljastati, kui ka sellest, et tal oleks luba tulla Soome alles sügisel. „Ja mis keelab ajakirjanikuhärral üle Soome silla Eestimaale tulemast?”
Nii algas üha tihenev Soome–Eesti kirjaromaan. Kirju on siiani huvitav lugeda – tundub, nagu arutleksid isikustunud Soome ja Eesti –, kuid see nõuab keelte kaose tõttu teatavat pingutust. Koidula koostas oma sõnumid, pendeldades sundimatult eesti, soome, saksa ja prantsuse keele vahet. Almberg vastas enamasti soome keeles, kuid kirjutas kaks kirja ka eesti keeles. Nad vahetasid mõtteid kultuurist, rahvuslikest oludest ja poliitilistest ohtudest, aga ka Soomest ja Eestist ühise ja ühtse isamaana. Kordamööda vihjati lootusele ja ootusele isiklikult kohtuda, kuid see ei saanud teoks enne kui 1871. aasta suvel.
Lydia Koidula saabus viimaks 6. juunil 1871 koos isa J. V. Jannseni ja venna Harry seltsis perereisil Helsingisse. Almberg võttis neid sadamas vastu. Reisi tipphetk oli õhtusöök Eläintarha pargi uues esindusrestoranis Alppila. Kohal oli Eesti sõprade ja soomemeelse haritlaskonna koorekiht, näiteks J. V. Snellman, Elias Lönnrot ja Yrjö Koskinen, lisaks muidugi Antti Almberg, kes olevat C. G. Swan sõnul koos Koidulaga mööda mägesid edasi-tagasi jooksnud, et Helsingi panoraami vaadata. Restoran hävis 1951. aasta tulekahjus ja panoraammägedel kõrgub nüüd Linnanmäki lõbustuspark.
Almberg saatis Tamperesse edasi reisinud pere rongiga Hämeenlinna. Oli selge, et Koidula ootas ühist elu Soomes, kuid hüvastijätt osutus lõplikuks. Kirjades õhati veel seni, kuni õnnelik luuletaja avas oma südame ja soomlane taandas kõik sõprusele. Pettunult kihlus naine märtsis läti-saksa arsti Eduard Michelsoniga.
Antti Almbergi kirjanikunimi oli Jalava, mille ta võttis alles 1906. aastal ka ametlikuks perekonnanimeks.Antti Almberg (Jalava, 1846–1909)
Antti Almberg oli Uuden Suomettaren nuori päätoimittaja, jonka lehti kampanjoi keväällä 1869 rahan keräämiseksi nälänhädän vaivaamalle Virolle. Tuotot välitettiin Johann Voldemar Jannsenin toimittamalle Eesti Postimees -lehdelle, jossa oli vastaavasti kerätty avustuksia Suomen vuosien 1867–1868 hädänalaisille. Lydia Koidula lähetti Almbergille kiitoskirjeen isänsä allekirjoituksella, kuten heillä oli tapana, samoin kiitti erikseen rahaerien saapumisesta ja tilasi myös kesän keskellä vuoden 1869 Uudet Suomettaret tammikuusta lukien. Seuraavan vuosikerran hän tilasi lopulta omalla allekirjoituksellaan.Uusi Suometar seurasi myös Helsingin ylioppilastalon kansalaiskeräystä, johon Koidula lähetti 10 hopearuplaa allekirjoituksella ”Üks Eesti käsi ja süda”. Se oli salaperäistä, mutta vähemmän salakirjoitusta Almbergille, jota häntäkin lienevät hehkuttaneet Viron ensimmäisiin laulujuhliin osallistuneiden J.R. Aspelinin ja C.G. Swanin tarinat Koidulan ylimaallisuudesta. Niinpä Almberg kiitti suoraan ”kunnioitettua neitiä alamaisena palvelijana” ja houkutti häntä tulemaan Suomeen syksyllä – ylioppilastalon avajaisilla perustellen. Paljastumisestaan Koidula oli mukamas hämmästynyt, lähes loukkaantunut, yhtä lailla siitä, että hänellä olisi lupa tulla Suomeen vasta syksyllä. "Ja mikä on se, joka kieltää herra toimittajaa tulemasta yli Suomen sillan Vironmaalle?"
Näin alkoi tiivistyvä suomalais-virolainen kirjeromanssi. Kirjeiden lukeminen on yhä antoisaa – tuntuen kuin keskustelua kävisivät henkilöityneet Suomi ja Viro, mutta kielten kaaoksena lievä ponnistus. Koidula koosti viestinsä "sujuvasti" viron, suomen, saksan ja ranskan kielillä sukkuloiden. Almberg vastasi pääosin suomeksi, mutta kirjoitti kaksi kirjettä viroksikin. Ajatuksia he vaihtoivat kulttuurista, kansallisista oloista ja poliittisista vaaroista sekä Suomesta ja Virosta yhteisenä ja yhtenä isänmaana. Vuorotellen vihjailtu toivon ja odotuksen teema oli henkilökohtainen kohtaaminen, joka ei ollut toteutuakseen ennen kesää 1871.
Lydia Koidula saapui viimein Helsinkiin 6. heinäkuuta 1871 perhematkalla yhdessä isänsä J. V. Jannsenin ja veljensä Harryn kanssa. Almberg oli ottamassa heitä vastaan satamassa. Matkan kohokohta oli illallinen Alppilassa, Helsingin uudessa edustusravintolassa Eläintarhan puistossa. Koolla oli Viron ystävien ja suomenmielisen sivistyneistön kermaa, kuten J. V. Snellman, Elias Lönnrot ja Yrjö Koskinen sekä tietysti Antti Almberg, jonka C.G. Swan kertoili juoksennelleen Koidulan kanssa mäillä katsomassa Helsingin näköalaa. Ravintola Alppila tuhoutui tulipalossa vuonna 1951 ja näköalamäillä nousee nyt Linnanmäen huvipuisto.
Almberg saattoi Tampereelle jatkaneen perheen junalla Hämeenlinnaan. Selvästikin Koidula odotti yhteistä elämää Suomessa, mutta hyvästit jäivät viimeisiksi. Kirjeet hehkuivat vielä hetken, kunnes onnellinen runoilijatar avasi sydämensä ja suomalainen vetäytyi ystävyyteen. Pettyneenä hän kihlautui marraskuussa latvialais-saksalaisen lääkärin Eduard Michelsonin kanssa.
Antti Almbergin kirjailijanimi oli Jalava, jonka hän virallisti sukunimekseen vasta vuonna 1906.
Allikad ja lisainfo | Lähteitä ja lisätietoa
- Pilt/Kuva: Charles Riis, 1870. aastate keskpaiku, Soome muuseumiameti pildikogud | Museoviraston kuvakokoelmat
- Vironmaan hädänalaisille... | Ylioppilashuoneen hyväksi..., Uusi Suometar 6.12.1869
- Hätä Virossa, juhtkiri/pääkirjoitus, Uusi Suometar 22.3.1869
- Aino Kallas, Tähelend – Koidula elulugu, tõlkinud Fr. Tuglas, Odamees 1918
- Aino Kallas, Koidula Soome. C.G. Swani mälestusi, Päevaleht 29.10.1936
- August Annist (toim.), Koidula ja Almbergi kirjavahetus, Eesti Kirjanduse Sets 1925
- August Annist, "Ensimmäinen yhteissuomalainen romaani". Valvoja-Aika 1/1926
- Kerttu Mustonen, Lydia Koidulan suhde Suomeen, Uusi Suomi 27.6.1928
- Evald J Voitk, Koidula südame jälgedel, Vaba Maa 31.3.1937
- Seppo Zetterberg, Pidot Alppilassa 1871, Elo 4/2014
- Seppo Zetterberg, Suomen sillan kulkijoita, Siltala 2015
- Einar Ellermaa, Lydia Koidula reis Soome ja kohtumine armsa sõbra Antti Almbergiga, Elutark 10.6.2017
- Restoran Alppila (Alphyddan), pildikogu, Helsingi linnamuuseum
- Jyrki Vesikansa, Antti Jalava, Kansallisbiografia 13.10.2004
- Eesti ja Soome lugu Helsingi Hietaniemis, Hietaniemen Viro-opas, Pekka Linnainen 2010–
- Hietaniemi kalmistu, Helsingi, Wikipedia (eesti)
