Sillameistrid | Siltamestareita

Jouko Vanhanen

Eesti kirjanduse paremiku tõlkija, kes eestistas ka iseenda ja kelle Soome kodus asus president Lennart Meri kuum liin.

Jouko Vanhanen on käinud pika maa reisijuhist okupeeritud Eesti abistamisahela kaudu Eesti olulisimate kirjanike tõlkijaks. Soomendatud nimetusi on umbes 70. Ta on saanud muu hulgas riikliku preemia Jaan Krossi „Kolme katku vahel” soomendamise eest. Lisaks on ta pannud soome keelde Indrek Hargla Tallinna-krimkad, mille tegevus toimub keskajal, ja Ilmar Taska „Pobeda 1946”.

Nagu nii mõnigi Eesti-huviline, pürgis ka Vanhanen reisijuhiks. Eesti keele õppis ta selgeks Soome kaitseväeteenistuses. Kohale jõudes ei olnud reisijuhtidel midagi teha, sest kohalikku giiditööd ei antud n-ö väärusulistele. Tänu sellele avanes võimalus teha kõrvalotsi, kui nende vastu huvi oli. Tegelikkuses tähendas see Eesti kultuuritegelaste ja tavakodanike abistamist. Eestlaste jaoks oli see sidekanal välismaailmaga. Mitteametliku kanali käigushoidjate ja kulleritena on tegutsenud pea kõik Eesti vastu huvi tundnud reisijuhid. Ettevõtmise „Operatsioon Soome sild” keskmes oli Tuglase Seltsi asutajaliige Eva Lille, kes oli saatnud Vanhaneni millalgi Jaan Krossi juurde asju ajama. Harju tänaval avanes uks tulevikku ja Vanhanenist sai Krossi tõlkija.

„Kõik see oli omamoodi põnev ja ma üldse ei eita seiklusliku külje ja muude motiivide tähtsust,” kirjutas Vanhanen 2017. aastal juubeliteoses „Eesti 100”.

Oluliseks koostööpartneriks sai Oulu estofiilia keskus, Aaro Korkeakivi juhitud päevaleht Kaleva ja kirjastus Pohjoinen, mis avaldas Krossi soomendusi. Vanhanen alustas ühe esimese kolumnistina Kalevas perestroikaaegse Eesti kirjutiste sarja nimega „Tuule-Juku”.

Lennart Meriga tutvus Vanhanen juba pärast sõjaväeteenistust. Sõprus kestis lõpuni välja. Eriline etapp selles oli Eesti taasiseseisvumine, mil Vanhanen oli Tuglase Seltsi teenistuses. Kui Meri oli presidendiks saanud, kahtles ta õigusega, et Venemaa luureteenistus kuulab tema kõnesid pealt. Ta soovis vähemalt üht salaliini välismaale ja see veeti 1993. aastal Jouko Vanhaneni koju. Paari kuu pärast lõhuti Vanhaneni kodutelefon ära. Korterisse sissemurdmise jälgi polnud ja midagi ei olnud varastatud. Samal moel rikuti 1990. aastal Vanhaneni kodus faks, mida oli välismaaga ühenduse pidamiseks kasutanud Eesti Kongress.

„See, et leidsin Eesti, oli nagu kaotatud kodu leidmine. Olen alati tundnud, nagu oleksin kuskilt ära olnud,” tõdes mees 2010. aastal ajakirjale Suomen Kuvalehti antud intervjuus. Vanhanen abiellus 1984. aastal eestlanna Riinaga. Nende kolmest lapsest kaks on sündinud okupeeritud Eestis. Alates 2008. aastast elab Vanhanen uuesti Eestis.


Jouko Vanhanen (s. 1952)

Jouko Vanhanen on kulkenut pitkän tien matkanjohtajasta miehitetyn Viron auttamisringin kautta Viron tärkeimpien kirjailijoiden kääntäjäksi. Suomennettuja nimekkeitä on noin 70. Hän on saanut mm. valtionpalkinnon Jaan Krossin Uppiniskaisuuden kronikan (Kolme katku vahel) suomennoksesta. Hän on suomentanut lisäksi mm. Indrek Harglan keskiaikaan sijoittuvia Tallinna-dekkareita sekä Ilmar Taskan Popedan.

Kuten monet muutkin Virosta kiinnostuneet, Vanhanen hakeutui matkanjohtajaksi. Viron kielen hän opetteli Suomessa asepalvelusta suorittaessaan. Perillä matkajohtajilla ei ollut tekemistä, koska paikallista opastusta ei annettu ”vääräuskoisille”. Sitä kautta avautui monia sivutehtäviä, jos niihin oli harrastusta. Käytännössä se tarkoitti virolaisten kulttuurihenkilöiden ja myös tavallisten ihmisten auttamista. Virolaisille se oli puolestaan yhteyskanava ulkomaailmaan. Epävirallisen kanavan ylläpitäjinä ja kuriireina toimivat melkein kaikki Virosta kiinnostuneet matkanjohtajat. ”Operaatio Suomen sillan” ytimessä oli Tuglas-seuran perustajajäsen Eva Lille, joka oli yhdessä vaiheessa komentanut Vanhasen jollekin asialle Jaan Krossin luokse. Harju-kadulta avautui ovi tulevaan, ja Vanhasesta tuli Krossin kääntäjä.

”Siinä kaikessa oli oma jännityksensä, enkä lainkaan kiellä seikkailullisen puolen ja muiden lisämotiivien merkitystä”, kirjoittaa Vanhanen 2017 Viro 100-juhlakirjassa.

Tärkeäksi yhteistyökumppaniksi tuli Oulun estofilian keskus, Aaro Korkeakiven johtama Kaleva ja Kustannus Pohjoinen. Pohjoinen julkaisi Krossin suomennoksia, ja Vanhanen aloitti yhtenä varhaisimmista Viro-kolumnistina Kalevassa kirjoitussarjan perestroikan ajan Virosta nimellä ”Tuule-Juku”.

Jo armeijan jälkeen Vanhanen tutustui Lennart Mereen. Yhteys säilyi kanssa loppuun asti. Erityinen vaihe oli Viron uudelleenitsenäistyessä, jolloin Vanhanen oli Tuglas-seuran palveluksessa. Presidentiksi tultuaan Meri epäili aiheellisesti, että Venäjän tiedustelupalvelu kuuntelee hänen puheluitaan. Hän halusi vähintään yhden salaisen linjan ulkomaille, ja sellainen vedettiin 1993 Jouko Vanhasen kotiin. Muutaman kuukauden kuluttua Vanhasen kotona ollut puhelin oli tuhottu. Murtojälkiä asunnossa ei ollut, eikä mitään ollut varastettu. Samalla tavalla oli rikottu 1990 Vanhasen kotona ollut telefax, jota oli käytetty mm. Viron kongressin ulkomaanyhteyksien hoitoon.

”Se että löysin Viron, saattoi olla menetetyn kodin löytymistä. Olen aina kokenut olevani poissa jostain", hän totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa 2010. Vanhanen avioitui virolaisen Riinan kanssa 1984, kolmesta lapsesta kaksi on syntynyt miehitetyssä Virossa. Vuodesta 2008 Vanhanen on jälleen asunut Virossa.


Allikad ja lisainfo | Lähteitä ja lisätietoa

  1. Pilt/Kuva: Jouko Vanhanen 2007, Tuglas-seuran arkisto, Tapio Mäkeläinen
  2. Heikki Rausmaa, Tuglaksen tuli palaa, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2007
  3. Jouko Vanhanen: Hän. Suomen Kuvalehti 24/2010
  4. Eestis on kodusem kui Soomes, Maaleht 22.03.2013
  5. Käännösluettelo (vuoteen 2012), Estonian Literature Centre 
  6. Jari P. Havia (toim.). Viro 100. Viro-vuosikirjan juhlajulkaisu, Tallinna-kustannus, 2017