Sillameistrid | Siltamestareita

Anu Marttila

Vanglapäevikute ja eesti kirjanduse teeneline smugeldaja, kes sai aru lillekimpu peidetud sõnumist.

Anu Marttila smugeldas aastaid Eestist käsikirju, et neid läänes avaldada. Kõik sai alguse, kui meditsiiniõdede kooli töötajad käisid 1966. aastal Tallinnas Pelgulinna haiglas. Marttila püüdis leida ühist keelt haigla ülemõe Hilja Rüütliga. Marttila küsis, kas viimane oskab saksa keelt. Rüütli vastas, et kunagi oskas, aga enam ei tohi osata. Marttila taipas, et ridade vahele oli peidetud mingi sõnum. Uus varjatud sõnum ootas teda tagasireisi alguses laevas. Iga rühmaliikme jaoks oli seal väike lillekimp. Kimbus olid sinised lõosilmad. Marttilale jõudis kohale, mida õde oli üritanud öelda: selle lille nimi on paljudes keeltes äraunustamind lill, eesti keeles rahvapärase nimetusega meelespea. Marttila leidis, et sellist sõnumit ei tohi tähelepanuta jätta – ja nii ta ei unustanudki. Ta hakkas Hilja Rüütliga kirjavahetust pidama.

Tuli välja, et Hilja Rüütli oli viibinud poliitvangina Vorkuta vangilaagris. Ta oli kirjutanud Aili Helme pseudonüümi all koos Helmut Tarandiga (vaba Eesti hilisema peaministri Andres Tarandi isa) vanglapäevikuid nii Vorkuta laagrist kui ka Pagari ja Patarei vanglast. Rüütli ja Tarandi sõprus kasvas aastatega nii sügavalt usalduslikuks, et Rüütel palus Marttilal käsikirjad Rootsi smugeldada, et need seal avaldataks. Marttila oli kõhklemata nõus.

Töö võttis kaua aega, kestes aastaid. Pisikestel paberilipikutel käsikirjad teibiti jalgade ja selja külge. Helsingist postitas Marttila käsikirjad Rootsi Bernard Kangrole. Osa neist avaldati ka Kanadas. Nii nägid läänes päevavalgust vanglapäevikud „Vorkuta värsid”, „Kuradil ei ole varju”, „Vägivallamaa”, „Režiim – see kõlab uhkelt”. Tegemist oli teadaolevalt kõige ulatuslikuma käsikirjade okupeeritud Eestist läände smugeldamisega.

Samuti tõi Marttila Eestisse keelatud raamatuid. Ta oskas tolliametnikke tüssata. Osale tasus ta väikeste kingitustega, osale mängis lihtsalt lolli. „Lolli mängides olin nendega ühel lainel,” on Marttila hiljem nentinud. Näiteks George Orwelli „Loomade farm” pääses temaga koos üle, kui ta seletas, nii et silm ka ei pilkunud, et tegemist on loomamuinasjuttudega. Rootsist ostetud Eesti lipp õnnestus tal tuua Eestisse froteerätiku vahel.

Keelatud kirjanduse transportimine oli tulega mängimine, kuid Marttila oskas ettevaatlik olla. Ta ei jäänud vahele. Samuti oskas ta oma suud pidada. Smugeldamisest ei teadnud peale ta ema keegi muu. „Nüüd võib sellest rääkida. Kuritegu on aegunud ja Nõukogude Liitugi pole enam,” nentis Marttila 2016. aastal Paide Arvamusfestivalil, mille teema oli soomlaste salajane toetus eestlastele.


Anu Marttila (s. 1942)

Anu Marttila salakuljetti vuosia käsikirjoituksia Virosta länteen julkaistavaksi. Kaikki sai alkunsa sairaanhoito-oppilaitoksen työporukan vierailusta Tallinnan Pelgulinnan sairaalaan 1966. Marttila oli yrittänyt löytää yhteistä kieltä sairaalan ylihoitajan Hilja Rüütlin kanssa. Marttila oli kysynyt, osaako tämä saksaa. Rüütli oli vastannut, että "olen osannut, mutta en saa osata". Marttila oivalsi, että rivien väliin on kätketty jokin viesti. Uusi kätketty viesti odotti paluumatkan alkaessa laivassa. Jokaista ryhmän jäsentä odotti pieni kukkakimppu. Kimpussa oli sinisiä lemmikkejä. Marttilalle valkeni, mitä hoitaja yrittää sanoa: lemmikin nimi on useilla kielillä "älä-unohda-minua", viroksi meelespea. Tätä viestiä ei voi ohittaa, totesi Marttila – eikä unohtanut. Hän ryhtyi kirjeenvaihtoon Hilja Rüütlin kanssa.

Hilja Rüütli osoittautui Vorkutan vankileirin poliittiseksi vangiksi. Hän oli yhdessä Helmut Tarandin – myöhemmin itsenäisen Viron pääministerin Andres Tarandin isän – kanssa kirjoittanut vankilapäiväkirjoja Vorkutan leiristä sekä Pagarin ja Patarein vankiloista salanimellä Aili Helme. Ystävyys Rüütlin ja Tarandin kanssa kasvoi vuosien mittaan niin lujaksi luottamukseksi, että Hilja Rüütli pyysi Marttilaa salakuljettamaan käsikirjoituksia julkaistavaksi Ruotsissa. Marttila suostui epäröimättä.

Työ oli hidasta ja kesti vuosia. Pienillä paperilapuilla olevat käsikirjoitukset teipattiin jalkoihin ja selkään. Helsingistä Marttila postitti käsikirjoitukset Ruotsiin Bernard Kangrolle. Osa julkaistiin myös Kanadassa. Näin näkivät lännessä päivänvalon vankilapäiväkirjat "Vorkuta värssid", "Kuradil ei ole varju", "Vägivallamaa","Režiim - see kõlab uhkelt". Kyse on tiettävästi laajimmasta käsikirjoitusten salakuljetusoperaatiosta miehitetystä Virosta länteen.

Marttila toi myös Viroon päin kiellettyjä kirjoja. Hän osasi´jujuttaa tullitarkastajia. Osa hoitui maksamalla pieni lahjus, osalle puolestaan auttoi, että esittää tyhmää. "Kun leikkii tyhmää, on samalla tasolla kuin he", on Marttila todennut myöhemmin. Esimerkiksi George Orwellin Eläinten vallankumous pääsi hänen matkassaan yli, kun hän kirkkain silmin kertoi siinä olevan eläinsatuja. Ruotsista ostetun Viron lipun hän onnistui tuomaan Viroon froteepyyhkeen sisällä.

Tulenaran kirjallisuuden kuljettaminen oli leikkimistä tulella, mutta Marttila osasi olla varovainen. Hän ei jäänyt kiinni. Hän osasi myös pitää suunsa kiinni. Salakuljetuksesta ei tiennyt kukaan muu kuin hänen äitinsä. "Kai tästä nyt jo voi kertoa. Rikos on vanhentunut, eikä Neuvostoliittoakaan ole", totesi Marttila 2016 Paiden Arvamusfestivalilla keskustelussa, jonka teemana oli suomalaisten salainen tuki virolaisille.


Allikad ja lisainfo | Lähteitä ja lisätietoa

  1. Pilt/Kuva: Paide Arvamusfestivalil 12.8.2016, Hannele Valkeeniemi
  2. Hannes Oja, Aili Helm – Hilja Rüütli ja Helmut Tarandi ühine kirjanikunimi, Vaba Eestlane 12.3.1992
  3. Varjunimi Aili Helm, ETV 14.06.1992
  4. Eesti lugu: Aili Helm "Kuradil ei ole varju", Eesti Päevaleht 08.05.2009
  5. Muistot: Hilja Rüütli, Helsingin Sanomat 18.2.2009.
  6. Anu Marttila: Aili Helmi ja Annus Rävälä käsikirjade smugeldamise lugu, Looming 9/2011
  7. Hiljaiset ja vaaralliset, keskustelu Paiden arvamusfestivalilla 12.08.2016
  8. Eesti lugu. Salakuller Anu Marttila, Vikerraadio 22.10.2016
  9. Eesti lugu. Salakuller Anu Marttila 2, Vikerraadio 29.10.2016