Sillameistrid | Siltamestareita

Hilma Rantanen-Pylkkänen

Estonia teatri esimene soomlasest näitleja, näitejuht ja lavalise silla ehitaja, kelle kasupoeg kirjutas kolm ooperit Aino Kallase teemadel.

Hilma Rantanen alustas näitlejakarjääri Soome Teatri ehk Rahvusteatri eelkäija laval 1894. aastal. Kuulsaks sai ta Rahvateatris (sm Kansan Näyttämö), mis oli harrastusnäitlejate loodud töölisteater ja üks Helsingi Linnateatri eelkäijatest. Selle laval esietendus 2. märtsil 1911 ka Estonia teatri näitleja ja lavastaja Paul Pinna kirjutatud, kuid Eestis revolutsioonilisuse tõttu keelatud näidend „Rüüstajad”, mille seadis lavale ja mille peaosa mängis Hilma Rantanen.

Paul Pinna meenutas hiljem, kuidas ta tutvus toona Eino Leinoga, kes tegutses ka ajalehe Helsingin Sanomat teatrikriitikuna. Ilmselt jõudsid mehed mõnusa äraolemise kestel mõttele, et Hilma Rantanen peab eesti keele selgeks õppima ja Estoniasse külalisnäitlejaks tulema. Arvatavasti soodustas sellisele järeldusele jõudmist luuletaja kiindumus nii Eesti kui ka näitlejatari vastu, kellele ta oli juba 21-aastaselt südamlikke riime kirjutanud. Hilma Rantanen suhtus ettepanekusse igatahes hästi ja alustas keeleõpinguid.

Hilma Rantaneni esimene töö Estonias nii lavastaja kui ka näitlejana oli 25. oktoobril 1912 esietendunud Ludvig Fulda näidend „Naisori”, kus tema lavapartneriks oli Paul Pinna. Ta valis lavastamiseks Euroopa teoseid, muu hulgas näiteks George Bernard Shaw' kolm näidendit. Ta seadis lavale ka Teuvo Pakkala laulumängu „Parvepoisid”, mis jäi aastateks Estonia pearepertuaari. Viimase rolli Estonia alalise näitlejana tegi Rantanen 1916. aasta kevadel Henrik Ibseni näidendis „Nukumaja”. Külalisnäitlejana nähti teda veel 1922. aastal kahes näidendis.

Rantanen viis ka Eesti näidendeid Soome. Tema tõlgitud Eduard Vilde „Pisuhänd” esietendus Rahvusteatris juba 1915. aastal. Rantaneni kasupoeg oli ooperihelilooja Tauno Pylkkänen (1918–1980), kes veetis lapsepõlves palju suvesid Saaremaal ema hea sõbranna Aino Kallase pool. Pylkkänen vaimustus tolle teemadest ja kirjutas omal ajal nende põhjal kolm ooperit: „Bathseba Saaremaal”, „Hundimõrsja” ning „Mare ja ta poeg”.


Hilma Rantanen (1875–1943)

Hilma Rantanen aloitti näyttelijänuransa Suomalaisen Teatterin eli Kansallisteatterin edeltäjän lavalla vuonna 1894. Tähteyteen hän kohosi Kansan Näyttämöllä, joka oli harrastajapohjalta syntynyt työväenteatteri ja yksi Helsingin Kaupunginteatterin edeltäjistä. Sen lavalla tuli 2. maaliskuuta 1911 ensi-iltaansa myös Estonia-teatterin näyttelijän ja ohjaajan Paul Pinnan kirjoittama, mutta Virossa kumouksellisena kielletty näytelmä Tasaajat (Rüüstajad), jonka ohjasi ja jossa naispääroolin näytteli Hilma Rantanen.

Paul Pinna muisteli myöhemmin, kuinka hän tuolloin tutustui Eino Leinoon, joka toimi myös Helsingin Sanomien teatterikriitikkona. Ilmeisen rattoisan pohdinnan jälkeen miehet päätyivät siihen, että Hilma Rantasen tulee oppia viron kieli ja vierailla Estoniassa. Johtopäätöstä oletettavasti edisti runoilijan mieltymys niin Viroon kuin näyttelijättäreen, jolle hän oli riimittänyt sydämellisesti jo 21-vuotiaana. Joka tapauksessa Hilma Rantanen suhtautui ehdotukseen lämpimästi ja ryhtyi kieliopintoihin.

Hilja Rantasen ensimmäinen työ Estonian ohjaajana ja näyttelijänä oli 25. lokakuuta 1912 ensi-iltansa saanut Ludvig Fuldan näytelmä Naisori (Naisorja), jossa hänen vastanäyttelijään oli Paul Pinna. Ohjattavakseen hän valitsi eurooppalaisia tuotantoja, joukossa esimerkiksi kolme George Bernard Shaw’n näytelmää. Hän sovitti myös Teuvo Pakkalan laulunäytelmän Tukkijoella (Parvepoisid), joka jäi vuosiksi Estonian perusohjelmiston. Viimeiseksi roolinsa Estonian vakituisena näyttelijänä Rantanen teki Henrik Ibsenin näytelmässä Nukkekoti keväällä 1916. Vierailijana hänet nähtiin vielä kahdessa näytelmässä vuonna 1922.

Rantanen toi myös virolaisia näytelmiä Suomeen. Hänen kääntämänsä Eduard Vilden Vihtahousu sai suomalaisen ensi-iltansa Kansallisteatterissa jo vuonna 1915. Rantasen kasvattipoika oli oopperasäveltäjä Tauno Pylkkänen (1918–1980), joka vietti lapsuudessaan useita kesiä Saarenmaalla äitinsä hyvän ystävän Aino Kallaksen luona. Pylkkänen viehättyi tämän teemoista ja aikanaan kirjoitti niiden pohjalta kolme oopperaa: Bathseba Saarenmaalla, Sudenmorsian sekä Mare ja hänen poikansa.


Allikad ja lisainfo | Lähteitä ja lisätietoa

  1. Pilt/Kuva: Hedda Gabler, Estonia 1914: Erna Villmer (Elvsted), Hilma Rantanen (Hedda) ja Alfred Sällik (Eilert)
  2. Helmi Krohn, Kulissien takaa: 20 suomalaisen näyttelijän lapsuus- ja nuoruusmuistoja, Otava 1924
  3. Paul Pinna, Soome näitlejad Eesti laval, Teater 5/1937, Eesti ja Soome teatri sõprusnumber
  4. Kustaa Vilkuna, Oma nimi ja lapsen nimi, "Virve-nimen kotiutti Hilma Rantanen-Pylkkänen", Otava 1959
  5. Liina Reiman, Lava võlus, Eesti Kirjanike Kooperatiiv, Lund 1960
  6. Maimu Berg, Skandaalse minevikuga läbimurre, Sirp 10.9.2004
  7. Mikko-Olavi Seppälä, Rakkauden orjuus, Hiidenkivi 6/2012
  8. Merja Aho, Koulukkaita ja kaalinpaitä, Elo 1/2012
  9. Kristi Veski, Eesti teatrikontaktid Soomega aastatel 1906–1939, Tartu Ülikool 2014
  10. Sanna-Kaisa Ruoppa, Kansan Näyttämöltä Estonia-teatteriin, Hilma Rantasen näyttelijäkuva yhtenä suomalaisen ja virolaisen teatteritradition ilmentäjänä, Helsingin yliopisto 2015
  11. Hilma Rantanen, Eesti teatri biograafiline leksikon, Eesti Teatriliit 2000
  12. Hietaniemi kalmistu, Helsingi, Wikipedia (eesti)
  13. Virve (nimi), Wikipedia (soome)

Tõlked soome keelde | Suomennokset

  1. Eduard Vilde, Vihtahousu (Pisuhänd), kolminäytöksinen huvinäytelmä, Kirja 1915
  2. Oskar Luts, Kaalinpää – Kalevin kotiinpaluu (Kapsapea – Kalevi kojutulek), kaksi yksinäytöksistä näytelmäkappaletta tai yksi kaksinäytöksinen, Gummeruksen näytelmiä nro 44, Gummerus 1935