Sillameistrid | Siltamestareita

Johannes Gabriel Granö

, ,

Geograafiaprofessor, kes ei olnud nõus pidama loenguid ei saksa ega vene, vaid üksnes eesti keeles, ja kes andis Lahemaale nime.

Johannes Gabriel Granö üllatas oma kolleege, kui võttis 1919. aastal vastu geograafia õppetooli Tartu ülikoolis. Hea õpetaja lahkumisele Helsingist ei vaadatud hea pilguga. Kogenud teadlane oli jõudnud juba teha tulemuslikku uurimistööd nii Mongoolias kui ka Altai mägedes ja oskas isegi sealseid kohalikke keeli. Siberi maastikud olid talle tuttavad Omskis veedetud lapsepõlveaastatest.

Granö lükkas tagasi ettepaneku pidada loenguid saksa või vene keeles ja teatas, et tema ainumane õpetuskeel on eesti keel. Keel oli talle tuttav juba Siberi-aastatest, küll ainult suhtlustasemel, kuid asi oli põhimõttes. Granö väitis, et eesti üliõpilased pole mitte tema ja ta karjääri jaoks, vaid tema on nende jaoks. Ka eesti keelest pidi saama teaduskeel alal, mille ülesannete hulka kuulub isamaa uurimine. Soomemeelne Granö sai eestimeelsusest hästi aru ja edendas seda.

Usina töötegemise järel sai eesti keelest Granö seitsmes keel, milles ta tõesti alustaski täiskoormusega õpetamist. See avaldas muljet nii tema õpilastele kui ka õppetooli 1923. aastal üle võtnud August Tammekannile. Granö lõi geograafiaosakonna vaat et tühjale kohale ja kasvatas seda kiirelt. Ta õpetas metoodikat, mille abil eristati maastikuliselt ühesuguseid alasid ning koostati geograafilisi territoriaaljaotusi. Lisaks innustas Granö oma õpilasi ja eestlasi tegelema kodu-uurimisega. Ta oli ka Eesti Kirjanduse Seltsi kodu-uurimistoimkonna asutamisest 1920. aastal selle esimees.

Lahemaa rahvuspargi nimi pärineb 1922. aastal teadusajakirjas Loodus avaldatud Granö kirjutiste sarjast „Eesti maastikulised üksused”. Traditsioonilisi kohanimesid meenutav ja piirkonda iseloomustav nimi oli tabav ja elujõuline valik.

J. G. Granö (1882–1956)

Johannes Gabriel Granö yllätti kollegansa ottamalla vuonna 1919 vastaan maantieteen oppituolin Tarton yliopistosta. Osaavan opettajan lähtöä ei katsottu Helsingissä hyvällä. Kokenut tutkija oli jo ehtinyt tehdä tuloksekasta tutkimustyötä niin Mongolissa kuin Altain vuoristossa ja osasi jopa sikäläisiä kieliä. Siperian maisemat olivat tulleet tutuksi lapsuusvuosina Omskissa.

Granö torjui ehdotuksen luennoida saksaksi tai venäjäksi ja ilmoitti, että virosta tulee hänen yksinomainen opetuskielensä. Kieli oli hänelle tuttu jo Siperian vuosilta, mutta tässä vaiheessa vain puhekielenä, mutta valinta oli periaatteellinen. Granö totesi, että virolaiset opiskelijat eivät ole häntä ja hänen uraansa varten, vaan hän heitä varten. Viron kieli oli myös nostettava tieteen kieleksi alalla, jonka velvoitteisiin kuulu oman isänmaan tutkimus. Suomenmielinen Granö ymmärsi ja edellytti vironmielisyyttä.

Kiivaan uurastuksen jälkeen virosta tuli Granön seitsemäs kieli, jolla hän todellakin aloitti täysimittaisesti koko opetustoimen. Tätä hämmästeli myös hänen oppilaansa ja oppituolinsa vuonna 1923 perinyt August Tammekann. Granö rakensi maantieteen laitoksen lähes tyhjästä ja sai sen nopeasti kehittymään. Hän opetti metodiikkaa, jonka avulla erotettiin maisemallisesti yhtenäisiä alueita ja tehtiin maantieteellisiä aluejakoja. Lisäksi Granö kannusti oppilaitaan ja virolaisia kotiseutututkimukseen. Hän toimi myös Viron Kirjallisuuden Seuran kotiseutututkimuksen toimikunnan puheenjohtajana alkaen sen perustamisesta vuonna 1920.

Lahemaan kansallispuiston nimi on peräisin tiedelehdessä Loodus vuonna 1922 julkaistusta Granön kirjoitussarjasta Viron maastolliset yksiköt. Perinteisiä seutunimiä muistuttava nimi tarkoittaa ”lahtimaata” ja olikin Granöltä kuvaava valinta.

Allikad ja lisainfo | Lähteitä ja lisätietoa

  1. Pilt/Kuva: H. Riedel 1920, Tartu Ülikooli Raamatukogu | Tarton yliopiston kirjasto
  2. Eesti Biograafiline Leksikon, lk/sivu 107, Loodus 1926–1929
  3. Õnnesoovid Eesti de jure tunnistamise puhul, Päewaleht 2.2.1921
  4. J. G. Granö, Eesti maastikulised üksused, Loodus 5/1922
  5. Hans Kruus (toim.), Eesti – maa, rahvas, kultuur, Haridusministeeriumi kirjastus 1926
  6. August Tammekann, Prof. J. G Granö 50-ne aastane, Postimees 15.3.1932
  7. Lauri Kettunen, Tieteen matkamiehen uusia elämyksiä, murrosvuodet 1918–1924, WSOY 1948
  8. Enn Tarvel, Lahemaa ajalugu, Eesti Raamat 1983
  9. Olavi Granö, Suomalainen tienraivaaja Tarton yliopistossa, Elo 2–3/2011
  10. Varje Sootak, Kuidas ülikool eestikeelseks muutus, Universitas Tartuensis 11/2013
  11. Anssi Paasi, Johannes Gabriel Granö, Kansallisbiografia 28.11.2000
  12. J. G. Granö, Wikipedia (põhjalik elulugu soome keeles)